Minä.

Harvemmin kotona istun sohvalla tekemättä mitään. Yleensä käsissä on virkkaus- tai neuletyö, tai sitten sylissä on 11kuinen"pieni" 35kiloinen koiranpentu. Tällä hetkellä harrastuksiin kuuluu koira ja käsityöt sekä liikunta. Ommellen myös syntyy kaikkea. Viimeaikoina en ole ompelukoneella tehnyt juurikaan mitään, sillä neulomukset on vienyt mennessään. Koitan saada siihen vielä innostuksen, ehkäpä Facebookin "ompeluelämää"-ryhmä tuo siihen muutoksen ja uusi ompeluhuone, jossa kone olisi jatkuvasti esillä.
Ja tästä päästään kätevästi aasinsiltaa pitkin seuraavaan asiaan, nimittäin uusi koti! Olemme isännän kanssa remontoineet uutta kotiamme ahkerasti, uudessa kodissa on yksi huone enemmän kuin nykyisessä ja tämä on ristitty minun ompeluhuoneeksi ja tästä olen todella innoissani. Tähän uuteen kotiin olen myös suunnitellut tekeväni jotain kivaa sisustusjuttuja. Viime lauantaina tein sisustustaulun parista laudanpätkästä, nauloista ja kalastajalangasta. Mieli kovasti tekisi tehdä eurolavoista sohva parvekkeelle... Ehkä sen aion vielä toteuttaa!
Näillä sanoilla mennään eteenpäin, toivottavasti joku muukin kuin minä viihtyy blogini parissa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti