23.6.2017

Keskikesän aikaa

Viime viikonlopun Karnaluksreissu ei mennyt niin kuin Strömssöössä. 
ehkä voinut selvittää etukäteen, että eihän se ole auki sunnuntaisin. No, jäipähän hampaankoloon jotain ja sinne on vielä päästävä. Sen sijaan kävimme Kalev Spassa jalkahoidossa. Jalkahoito=Karnaluks, samapa tuo :)

Alkuviikosta ei jaksanut kirjoitella, sillä päälle iski inhottava kesäflunssa. Ääh :(

Eilen ei huvittanut ajella mökille karmeassa juhannusruuhkassa. Juhannusaattona klo 6 auto starttasi kohti mökkiä ja ai että oli kiva ajella kun oli baana vapaa. Toki muutama muukin oli saanut saman idean, aamulla ajoissa niin ei tarvitse ruuhkassa olla.

Mökille saavuttua ihan ensimmäisenä tsekkaamaan kasvimaa. Voi ilon ja onnen päivää! Ainakin sipulia saadaa, hyvällä säkällä rucolaa ja kesäkurpitstaa. Mansikat vielä antaa odotuttaa, mutta on nekin hyvällä mallilla. Mansikan taimet ovat monta vuotta vanhoja ja siirsin ne vaan viime kesänä tuohon istutuslaatikkoon. Siirrosta näytti tykänneen sillä nyt ovat niin valloillaan ja rehottavat.

Tottakai juhannuksena pitää vihta tehdä ja vähän koivunoksaviritelmää tuomaan tunnelmaa. Sää ei ole maailman paras mutta voittaa se rännän/vesisateisen  viimaisen ilman. Puolipilvistä ja aurinko silloin tällöin pilkistää, ihan kiva sää kuitenkin.
Siivosin myös terassin ja putsasin kalusteet siitepölystä, on sitten mukavampi nauttia kesäillasta ja juhannuksesta. Nurmikkokin piti leikata ja jos joku tuoksuu kesältä niin vastaleikattu nurmikko.

Unohtamatta käsitöitä, niin matkalla ostin pari kerää Novitan Cotton soft-lankaa. Siitä aion virkata jotain kivaa, vielä en tiedä kuka lähipiirin tyttösistä saa kesäksi jotain kivaa. Se jääköön seuraavaan kertaan kerrottavaksi.
 







HYVÄÄ JUHANNUSTA, NAUTITAAN :)

14.6.2017

Maksimaalista ompelua

Onnistuneen hupparin jälkeen oli aika aloittaa uusi projekti. Maksimekko, mekko josta aina ollut sitä mieltä että ei sovi tälläiselle "metriviiskymmentä sulkkahattupäässä"-mittaselle. Muutama vuosi sitten löysin raidallisen maksimekon ja ai että ihastuin siihen. Ihan paras kesämekko ikinä, nyt sitten piti tehdä sinisenä koska kaupasta ei löydy sellasta jonka haluasin.

Tämän  kanssa toimii niin konjakin kuin mustan värinen vyö!
Jos joku mekko on helppo tehdä niin tämä. Vanhemman siskoni kautta hommasin Jujunan mekko kaavat (täällä). Täytyy sanoa, että oli hiukan hankaluuksia lukea kaavoja, mikä oli oikea helma/etukappale/takakappale, yllätyin vaikeudesta. Kun sain piirrettyä kaavat ja leikattua oli aika asetella kangas ja lähteä leikkelemään. 


Ja taas ongelmia, sen siitä saa kun on enemmän intoa kuin taitoa. Tosin taitokin karttuu tekemällä ja tähän ompeluun hurahtaa täysin :) Facebookissa on mahtava ryhmä nimeltä ompeluelämää. Sieltä saa ratkaisut kaikkiin ongelmiin. Tällä kertaa ongelmaksi koitui kauluksen ja hihojen huolittelu, miten ihmeessä sellaiset tehdään. Sain jos jonkinmoista ratkaisua, päädyin helpoimaan eli samaa kangasta käyttäen kuten resoria.

kaulus ja hihat tekemättä

Sunnuntaina Tallinnaan Karnaluksiin ja uusi mekko pääsee tuulettumaan. Kerron Karnaluksista sitten ensi viikolla lisää :)

8.6.2017

Hide away

Edellisessä kirjoituksessa kerroin tilanneeni Noshilta kankaita. Ai että kankaat poltteli kotona aina työpäivinä. Viime lauantaina sain sitten vihdoin ja viimein aikaa surrauttaa elämäni ensimmäisen hupparin. Alunperin piti tehdä musta pitkä huppari, mutta tuo poltettu oranssi (paprika nimeltään) vei voiton. Miksi aina tummaa kun voi valita kirkkaita värejä :)


Monen monta kertaa soitin siskolleni, miten tämä menee, nyt en ymmärrä, ei leikkaa. Ohjetta luin tsiljoona kertaa ja siltikään en  ymmärtänyt. Pidin monta luovaa taukoa, kävin koiran kanssa lenkillä, syömässäkin välillä. Kunnes tajusin, näin se menee. Sitten se oli surrur ja huppari on valmis.

9 tuntia sitä ompelin ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Itsetekemäksi tämä on hyvä, ei täydellinen mutta ei ole täydellinen tekijäkään :)


Sen voin sanoa, että tämä ei jää viimeiseksi huppariksi taikka ompelu työksi. Tähän jää koukkuun, kuten siskoni sanoi. Nyt on jo seuraavat kaavat piirretty ja leikattu, enää puuttuu kankaiden leikkaus ja ompelu. Siitä lisää myöhemmin!


Edit. Hide away hupparin ohje läytyy Ottobre 02/2017 lehdestä

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...