23.8.2017

simpukkaa ja puffia

Vihdoinkin simpukkahuivi ja puff stitch-menetelmällä tehty pipo on valmis. Pipon resori näyttää kudotulta, mutta se tosiaan on virkattu. Hyvä minä, olen oppinut taas jotain uutta!



Muutamia kertoja olen ihastellut Facebookin virkkausryhmissä tätä simpukkahuivia ja aina ajatellut, onpa vaikea kuvio.. Rohkenin vihdoin kesälomalla (kun hermot lepää) kokeilemaan ja ylläty yllätys se oli helppo! Kiitos Arkimamman arkiralli-blogin, jossa oli todella hyvä ja selkoinen ohje ja se löytyy täältä.


Välillä tuntuu, että kuvalliset ohjeet ovat täyttä hepreaa, mutta kun lukee ajatuksen kanssa tsiljoonannen kerran, johan aukeaa. Ahaa, näin se tehdään! Aina yhtä ihania riemuvoittoja, kun pystyt tekemään työtäsi katsomatta enää ohjetta. Tämäkin kuvio/ohje jäi nopeasti mieleen, että miten tehdään seuraava kerros jne. Tähän huiviin sain jälleen upotettua jämät ihanan pehmoisesta Novitan Huurre langasta ja lankavarasto sen kuin pienenee...
Bono aina kaikessa mukana <3
Huivin lisäksi tein Huurre-langasta kivan beanie-pipon puff stitch-tekniikalla. En oikeastaan tiedä, mikä tälle on suomenkielinen vastine, mutta tuolla termillä kuin Googlettaa niin johan löytyy ohjetta jos jonkinmoista. Itse käytin tätä video-ohjetta. Mukavan yksityiskohtaisesti neuvottu.


Selkeästi videolla tehdään paksummalla langalla kuin mitä itse tein. Täytyi muokata silmukkamäärät sopiviksi, puran teen puran teen-menelmällä :) Kun vihdoin sain pipon valmiiksi, se näytti pannumyssyltä ilman tupsua, toisin sanoen tupsu oli pakollinen. Vaikka kysyin perheeltäni mielipidettä, niin ei sillä ollut väliä vaikka olisi tullut vastaus ilman tupsua, tein sen silti. Tykkään elää reunalla, hahahhaaa :)
kynttiläteline tehty itse heinäseipäistä ja vanhoista laudan pätkistä
Peiliselfie, että näkee miltä näyttää takaapäin
musta, valkoinen, valkoinen musta?

19.8.2017

Kesälomasaldo

Ensimmäinen viikko takana töitä loman jälkeen ja nyt on hyvä aika kertoa, mitä kaikkea sainkin aikaan. Tosiaan päätin loman aikana, että en hetkeen osta lankoja. Ensiksi pitää saada nykyistä varastoa pienemmäksi. Kuten varmasti moni kanssakutoja ja kanssavirkkaaja tietää, että helpommin sanottu kuin tehty. Ikinä ei ole sopivaa lankaa just sen hetkiselle inspiraatiolle. Ja ei kun kaupoille...



Olisikin kiva, jos lankavarasto olisi vain yhdessä paikassa. No ei ole, muutama kerä löytyy vaatehuoneesta, taitaa pari kerää olla yöpöydän laatikossa, olohuoneessa on sekä kapiokirstu että sohvapöytä täynnä, ompeluhuoneessakin saattaa olla muutama.


Tässä vuosien aikana on milloin minkäkin näköistä lankaa kertynyt. "Tästä teen sitten sitä ja tästä tätä". Niin sitten joskus ja sen jälkeen päätynyt varastoon odottamaan sitä sopivaa aikaa. Nyt oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja ihan oikeasti alkaa tuhoamaan varastoa. Jos varaston oikeasti saisi keskitettyä yhteen paikkaan. Olisi helpompaa tutkailla langat ja hakea inspiraatiota.

Mutta mennään oikeasti siihen asiaan, mistä lähdin kirjoittelemaan. Mitä sain aikaan lomalla. Edellisessä kirjoituksessa mainitsin ystäväni saaneen esikoisensa, hänelle oma peitto sekä unipupu. Ja siihen lisäksi tulevaa syksyä ajatellen oma myssy, jonka tein siksak-mallilla. Äärettömän helppo ja nopea myssy.



Näiden "vauvajuttujen" lisäksi virkkasin beanie-pipon ja simpukkahuivin. Nämä kaksi on tosin edelleen keskeneräisiä. Kirjoittelen niiden ohjeita myöhemmin, kun olen saanut ne täysin valmiiksi. Tämä siis tarkoittaa, että pitää lähteä virkkaamaan niitä valmiiksi :) näille saajakin on mielessä. Tiedän hänen niistä pitävän!


5.8.2017

Loman viettoa

Vielä viikko olisi lomaa jäljellä ja päätimme käydä Luhangan kesäkirkoon tutustumassa. Itse vietän "vasta" kuudetta kesää mökillä niin jo nyt käytiin tutustumassa tähän yhteen suomen suurimmista kirkoista. Lisätietoja tästä, Klik.





Monesti olemme pihalla käyneet kääntymässä tai vain ajettu ohi. Vihdoin se päivä koitti ja menimme sisälle. Voisin kyllä sanoa, että kaunis kirkko. En yhtään ihmettele, että on suosittu kesäkirkko. On siellä jopa kuuluisuuksiakin joskus esiintymässä, esimerkiksi Samuli Edelman. Hän, josta niin kovasti olen aina pitänyt, on äänittänyt siellä virsilevynsä. En kyllä ole mikään uskovainen, mutta kyllä siellä tuli sellainen kunnioittava fiilis, en osaa sitä sanoin kuvailla. Suosittelen siellä käymään, jos joskus tulee mahdollisuus.

Jotta ei menisi pelkäksi kirkkohöpinäksi tämä kirjoittelu, kerronpa missä muualla kävimme.

Jyväskylässä, yllätys yllätys :) Sinne on avattu Kärkkäisten liike ja tiesin siellä olevan suht iso lanka-/käsityöosasto. 


Hypistelin jos jonkinmoista lankaa, paljon sellaisia joita en ole aikaisemmin nähnyt. Esim kaupunkilanka. Toki näitä voi olla muuallakin mutta en ole päässyt piteleen. Vaikutti noin pikaisella hypistelyllä ihan ok langalle, perus seiskaveikan olonen.
Tällä kertaa en ostanut yhtä ainutta kerää, sillä en keksinyt mitään mitä olisin voinut tehdä niistä. Tällöin langat saa jäädä kauppaan, jos olisi heti tullut jotain mieleem, olisin voinut ostaakin. Tämä periaate opin äidiltäni, jos et heti keksi mitä teet jätä kauppaan. Aikaisemmin olisin ostanut monta kerää kotiin lojumaan, ihan vaan odottamaan inspiraatiota. Ehkä olen viisastunut, ehkä en...

Jyväskylän lisäksi teimme päiväreissun Tuuriin, suomen suurimpaan kyläkauppaan. Ei näkynyt Vesaa ei :) Täällä en paljoa kuvia napsinut, paitsi sen pakollisen: onnenkenkä.


Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...