Olen pitkään ihastellut ylipitkiä villasukkia "Life with Mari"-blogista ja tiesin siellä oleva ohje. Aivan ihanat sukat ja tehtävissä monella eri sävyillä.
Viime keväänä päätin tehdä itselleni sellaiset, kun sillä hetkellä ei ollut muuta "akuuttia" päällä. No, tämä projekti jäi taka-alalle, kun tuli kaikennäköistä muuta projektia päälle. Muutamat kissa/siililapaset ja sitten piti tehdä villapaitaa siskonlikalle sekä villahousutkin kokeilla/yrittää tehdä... syitä oli tuhansia millä sai siirrettyä näitä sukkia myöhemmäksi.
![]() |
Koiranpojankin pitää aina olla kaikessa mukana kuten kutomisessa :) |
Ohjeessa suositeltiin kiinnittämään huomiota lankadominanssiin. Toista paria tehdessä tutustuin enemmän tähän tekniikkaan. Kyllä lopputuloksen pystyy näkemään, kummassa on käytetty enemmän ajatusta kuvion tekemiseen. Ei tämä "eriparisuus" kuviossa haittaa, sillä näin ovat varmasti aitoa käsityötä, koska niistä löytyy "virheitä".
Mutta yt vihdoin ja viimein olen saanut sukat valmiiksi ja käyttäjälle jalkaan. Näistä sukista innostuneena rupesin piirtämään useamman eri kuvion, joilla saa toisenlaisia ylipolven sukkia. Ohje oli todella helppo ja näppärästi kuvio muokattavasissa. Kiitos siitä kuuluu ohjeen tekijälle!
Pitää kyllä sanoa, että aion tehdä itsellekin tällaiset ylipolven-sukat, tuli näistä niin ihanat.
Pitää kyllä sanoa, että aion tehdä itsellekin tällaiset ylipolven-sukat, tuli näistä niin ihanat.
![]() |
saajan jaloissa |
![]() |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti