Niin kuin otsikkokin jo kertoo. Pieni hulluus on hyvästä. Menneenä viikonloppuna hiihdin elämäni ensimmäistä kertaa Finlandia-hiihdon. Ajatella, 50km hiihtäen. Täytyy myöntää, että hullua se oli.
Joulukuussa työpaikallani tuli kyselyä, kuka lähtee joukkueena hiihtämään Finlandia-hiihdon. Mä olin ensimmäisten joukossa ilmoittauneena mukaan. Parhaimman tästä teki se, että luulin meidän hiihtävän joukkueena. Jaetaan 50km matka jokaiselle. No ei. KAIKKI hiihtävät koko matkan ja joukkueesta neljän parhaan aika lasketaan. Jep, ei auttanut kuin treenata.
Meille järjestettiin kahdet yhteistreenit Paloheinän laduilla. Paikalla oli opettamassa Suomen Ladulta opettaja, joka neuvoi oikeaa hiihtotekniikkaa. No olihan se kiva, että oppi oikeaa tekniikkaa ja voi hioa sitä sitten itselle. Tosin mä päätin, että hiihdän omalla tavallani. Tämä siitä syystä, että kulutan liikaa energiaa miettimiseen, meneeköhän tämä oikein, onko lantio oikeassa asennossa...ymsyms.
Lähtö tapahtui lauantaina 24.2 klo 10:15 ja pakkasmittari näytti silloin -18astetta. Ilma oli mitä mainioin, auringon paiste ja "pikkupakkanen". Pelkäsin paljon, että jäädyn mutta turhaan. Alkuun oli kylmä, varpaat ja sormet jäässä. Kyllä sitä loppujen lopuksi osasi pukeutua oikein, missään vaiheessa ei tullut kylmä. Pari kertaa oli sormet aivan jäässä, mutta nekin lämpesi pian kun lähti liikkeelle. Yleensä latuasemalla kun piti tauon, tuli otettua hanskat pois jotta pystyi vähän tankkaamaan.
Olin kaukaa viisas ja pakkasin reppuun vaihtohanskat ja -pipon. Jos olisin ollut vielä viisaampi, olisin pakannut mukaan vielä kolmanteen vaihtoon pipon ja hanskat. Kädet hikosi paljon ja oli mukava vaihtaa kuivat hanskat.
20-28km välillä oli "synkkiä" ajatuksia, en jaksa, mä keskeytän. 28km kohdalla tuli taas latuasema, vähän tankkausta ja pientä taukoa. Ja taas jatkettiin hyvällä fiiliksellä, mä pystyn tähän. Tämän jälkeen olikin 5km välein latuasemia. 33km ja taas tauko, tankkausta. Taas mennään hyvällä fiiliksellä. Tätä jatkui 45km asti parin latuaseman kautta tankaten ja sitten iski seinä vastaan. Viimeiset viisi kilometriä olivat ehkä mun elämän pisimmät kilometrit. Tai ainakin siltä se tuntui. Meno hyytyi, alkoi ylämäet tuntumaan ylitsepääsemättömiltä.
Mutta mä tein sen ja maaliin pääsin ajassa 6h5min. Hiukan jäin omasta tavoitteestani, alle kuusi tuntia. Ehkä jäi jotain hampaankoloon ja hiihdän uudestaan. Ei voi tietää, aika kultaa muistot.
