18.4.2018

Ommellen kevääseen

Taas jälleen kevät ja lämpimät (ainakin mun mielestä) säät ovat koittaneet. Aika hyvin on jäänyt kutominen vähille ja virkkaus sekä ompelu on nostanut päätään.
Tälläkin hetkellä on keskeneräisenä yhdet villasukat, jotka ovat edenneet niinkin pitkälle, että toisen sukan varsi on valmis sekä siskoni esikoiselle villapaita. Saas nähdä milloinka nämä saan valmiiksi. Pitänee ottaa niskasta kiinni ja tehdä ne valmiiksi.
Mutta mennään asiaan. Työkaverini kysyi voisinko ommella hänen tyttärelleen pimennysverhot, jos hän ostaa kankaat. No, kaikki varmaan jo tietävät vastauksen: tottakai!
Pari päivää kerkesi kankaat maata ompeluhuoneessa kunnes sain inspiraation ja ruveta ompelemaan. Muuta surrur ja verhot olivat valmiit. Toistamiseen kokeilin Eurokankaan Monsuun-verhonauhaa. Valmis kuja tangolle eikä tarvitse erikseen mitään väsätä. Esimerkiksi jos unohtaa ottaa huomioon kangasta ostaessa, että tarvitaan kujaa varten ylimääräistä pituutta. Ei sillä, että nyt olisi näin käynyt, mutta näin voisi ihan hyvin käydä...
Samaan hengenvetoon surrautin toiselle työkaverille kuulokepussin. Hänelle olin muutama kuukausi sitten ommellut verhokapat ja siitä jäi muutama jämäpala. No sain kulutettua sitä näin!
Voi tätä ilon ja riemun määrää. On tämä ompelu kivaa! Nyt sitten seuraavaa ompelemaan. Siitä myöhemmin!

Pieni vihje seuraavasta valmiista tuotoksesta :)

3.4.2018

Satumaista, taianomaista, totta!

Jostain kumman syystä on ollut vähän hiljaisempaa käsityörintamalla, ehkä kenties inspiraatio kadoksissa...


Siskoni nuoremman likan synttärit oli juuri ennen pääsiäistä ja päätin hänelle virkata oman yksisarvisen. Monesti nähnyt Facebookin virkkausryhmissä kuvia ja jossain oli maininta ohjeen olevan Suuri Käsityölehden helmikuun numerossa (SK 02/18). Hetkonen, mullahan on tuo lehti. Lehti löytyi ja parissa illassa tuli virkattua söpö pikku yksisarvinen söpölle pikku likalle.



Oli pakko virkata toinenkin, sillä näihin sai uppoamaan tolkuttoman hyvin jämälankoja ja erilaisia nöttösiä. Ja niitä riittää!

Tällä ohjeella pystyisi tekemään vaikka ja mitä, esim vihreästä dinosaurus tai lohkiikäärme. Hmm pitääkin tämä oikeasti toteuttaa, sillä mulla olisi sellaista karmeen vihreetä himpun yli puolikerää














Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...