31.7.2018

Virkatut kesälätsät

Vielä on lomaa jäljellä ja lankaa. Kamala tenkkapoo, mitä seuraavaksi tekisi!  On mulla yhdet kauan sitten aloitetut villasukat mukana sillä haluaisin ne valmiiksi, mutta on aina jotain muuta tehtävää...
Tälläkin kertaa sukat jäi kakkoseksi ja päätin virkata parit lätsät siskon likoille. Näistä tuli söpöt!


Ohje löytyy täältä.

25.7.2018

Kesätoppi Aphrodite

Aloitin kesälomani pari päivää ennen isäntää, pakkaillessani tavaroita hän kysyi pari kertaa onko nyt riittävästi käsitöitä mukana. Ainii totta, en ollut niitä pahemmin muistanut pakata. Tottahan toki ne pitää muistaa.


Lomaa on jo vierähtänyt mukavat kaksi viikkoa ja virkkailin kerroksen siellä ja kerroksen täällä, joinain kertoina istuin ja virkkasin enemmän. Aloin loman alussa tekemään kauan himoitsemaani kesätoppia, jossa on kiva painijanselkämys. Mallina toimi Drops Design sivuilta Aphrodite-malli.




Onhan tämä toppi ollut jo muutaman päivän valmiina, mutta kun lomalla on, ei kerkiä/muista heti päivittää tänne!
Pelkäsin alkuun, että tästä tulee liian pieni, koska aloin tekemään tätä S-koossa. Eipäs tullutkaan, sinnikkäästi ohjeen mukaan loppuun asti ja kas, tämän on sopiva!


Alun perin piti tulla täysin harmaa, jossa on sininen takaosa sekä huolittelut kaula- ja kainaloaukkojen kohdilta. Langan menekki yllätti ja tyylilleni uskollisena se loppui ja en malttanut odottaa että olisin saanut harmaata lisää. Toppi piti saada valmiiks justnytheti. Jatkoin sitten sinisellä helman. Tästä tuli kiva, näyttää hyvältä farkkusortsien kanssa tai mökillä pelkkien bikinien päällä :)

18.7.2018

Ruusutehdas

Mökiltä pääsi sytykeruusut loppumaan, jotenka keräsin munakennoja, kotoota ja kaverilta. Tosin näillä helteillä ei pahemmin takkaa sytytellä, kun ulkona on +30. Ei voi valittaa, pitää nauttia lomasta ja helteestä (ja ah niin ihanasta ilmastointilaitteesta).

Sytykeruusuihin tarvitset:
Kananmunakennoja
Vanhoja kynttilöitä tai jämiä (löysin mökin kierrätyspisteeltä jonkun jättämiä kynttilöitä. Loistavaa kierrätystä)
Leivinpaperia
Pihdit
Aloitin repimään munakennoista kannet pois ja sen jälkeen kenno-osat. Revin kansiosista n. 2cm levyisiä soiroja, jotka sitten rullasin kennon pohjalle. Muutamia lyhyempiä soiroja käytin tuomaan enemmän ruusumaista fiilistä, ns. terälehtiä. Näitä sitten tehtailin muutaman, 24kpl tuli yhteensä. Uusiokäytin myös talouspaperin rulliakin. Leikkasin puoliksi ja vielä kerran puoliksi ja rullasin rullaksi. Näistä ei ole kokemusta toimiiko mutta kokeilemalla selviää!



Laitoin kattilaan hiukan vettä pohjalle ja kynttilät perään. Siinä keittelin sitä, jotta kynttilät sulavat. Tässä kohtaa on tärkeää muistaa, että ei saa kiehauttaa tätä seosta, riittää että kynttilät ovat sulia. Yhtä tärkeää on muistaa ottaa kansi lähelle tulipaloriskin takia. Tukahduttamalla sammutetaan tämä seos, ei missään nimessä vedellä! Steariini syttyy helposti. TARKKANA!


Levyn voi sammuttaa ja ruveta dippailemaan näitä ruusuja ja rullia steariiniin. Itse huomasin, että "vähän" jäähtynyt tarttuu paremmin. Itse dippailin kolme kertaa rullat ja neljä kertaa ruusut. Näin varmistin, että saavat kunnon kerrokset. Laitoin leivinpaperille kuivumaan sitä mukaan kun sain valmiiksi. Samalla idealla olen lukenut, että voi tehdä sytykesipsejä vanulapuista.


Kivoja mökkituliaisia tai muuten vaan tuliaisia takan omistaville kavereille! Kääräse mukaan muutama kuivattu heinä ja tuohta ja sellofaaniin, avot mikä lahja! Itsekkäästi aion käyttää itse nämä :)

10.7.2018

Hide Away vol2

Jälleen kävi kova surina ompeluhuoneessa kun innostuin ompelemaan. Ai, että on kivaa kun onnistuu ja tulee hyvää jälkeä! Selkeästi alan saamaan parempaa jälkeä aikaiseksi, ei kukaan ole seppä syntyessään.

Ohje Ottobre 2/17
 Tällä kertaa surrautin ystävälleni oman Hide Away-hupparin. Loistava malli ja helppo tehdä. Jotenkin tuntuu, että osaan paremmin lukea Ottobren ohjeita kuin Suuri Käsityö-lehden ohjeita. Saattoi olla vaikutusta myös sillä, että tämä oli jo toinen huppari samalla kaavalla.
Ystäväni pitää punaisesta ja mustasta, joten oli helppo valita värit huppariin. Omasta mielestä tästä
tuli tosi kiva kaksivärisenä.


Olohuoneen käyttämätön lattiavalaisin löysi itselleen uuden paikan. Ja on kuin tehty siihen!
Musta on todella kivaa omistaa oma ompeluhuone, jossa voi kaikessa rauhassa surrutella menemään. Nälkä kasvaa syödessä, olisi kiva saada oma mallinukke, jota voisi säädellä oman mittojen mukaan ja sitten olisi kiva saada kunnon silityspiste sekä isompi pöytä, jossa voi leikata kaavoja ja kankaita... No eiköhän tämä huone näin alkuun riitä.

Tässä vinkkiä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta silloin ollaankin jo lomalla ja mökillä! Ompelun joutuu jättämään kuukaudeksi tauolle, koska en jaksa raahata ompeluhuonetta mukanani, mutta jotain puuvillalankoja aion ostaa. Ainakin virkkaan lomalla jotain  kivaa!

5.7.2018

Mekkotehdas

Surrautin tässä yksi ilta itselleni taas uuden hellemekon. Tällä kertaa siitä tuli parempi kuin edellinen. Hiukan harmittaa, että tuli tehtyä ensimmäinen mekko suoraan i-h-a-n-a-s-t-a maailmapyöräkankaasta. Ei sillä etteikö siitäkin tullut hyvä mutta olisi voinut olla parempi.
Käytin tälläkin kertaa kaavaa SK 3/17 lehdestä, mutta hiukan muutin sitä. Tein vain kaksi osaa eli periaatteesaa vain sivu- ja olkasaumat saumuroin ja sitten viimeistelin hihat, kaula-aukon ja helman. 
Kiva mekko, nyt vain odottelen, että olisi hellettä. Kohtahan sitä ollaan taas kesälomalla ja silloin voin pitää sitä vaikka joka päivä, koska loma :)

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...