21.9.2020

Minimalistinen makramee

Melko yllättävää, että jälleen kerran olen hillonut jossain kaapin tai laatikoston pohjalla jotain, mikä on odottanut inspiraatiota. Olin ostanut Ikeasta parisen vuotta sitten metallisen renkaan, joka oli vissiin tarkoitettu joulukranssin tekoon.  Pitää löytää tälläinen rengas uudestaan!



Kuten jo kirjoitin, meni aikaa löytää oikea inspiraatio. Jostain kumman syystä mä olen alkanut hilloamaan,  miettimään ja hakemaan sitä oikeaa hetkeä tehdä näitä mun käsitöitäni. Yleensä saan aikaiseksi just nyt ja heti.  Jotenkin tuntuu vaikealta aloittaa, mutta sitten kun on aloittanut niin saa hyvän fiiliksen lopputuloksesta. Olo on ollut melkosen saamaton viime aikoina. Nytkin olen suunnitellut tekeväni sitä ja tätä ja tota, mutta mitään en ole vielä aloittanut. Alkuvuodesta aloin tekemään itselleni villapaitaa, eihän siitä mitään tullut, se meni ihan ketuiksi. Ajattelin, että teen sen sitten syksyllä. Nyt on syksy ja olenko edes aloittanut, en. Pitäisi mutta ei huvita!

Tätä tehdessä oli mukava istuskella terassilla ja solmeilla tätä, samalla isäntä nikkaroi saunaan uutta jakkaraa. Tämä on sitä laatuaikaa yhdessä :) . Aikani Youtubea selaillessa, löysin sen parhaimman mallin. Hyvin yksinkertaisia solmuja ja lopputulos näyttävä. Joskus vähemmän on enemmän. 

Nyt pitää alkaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja tehdä kaikki käsityöt mitä on luvannut tehdä (itselle tai muille). Muutamat sukat on ainakin tulossa :)


14.9.2020

Koronavaatteet

Vaatekaappi on täynnä kivoja vaatteita mutta missä niitä käyttäisi?! Näin korona-aikaan on tullut vietettyä lähes joka työpäivä ja myös kaikki muu aika (ellei olla mökillä) kotona ja mitä muutakaan sitä päälle laittaisi kuin ne vanhat pieruverkkarit, joilla just ja just kehtaa lähteä viemään roskat. No hitto, tilanteeseen on tultava muutos. Tehdään sellainen magee korona-asu! 


 Kesälomalla kävin Ommellisen liikkeessä Jyväskylässä ja sieltä matkaan tarttua aivan superihana babushka roses-niminen joustocollegekangas. Tästä ajattelin, että surrautan itselleni kollarit, joilla sitten kehtaa mennä muuallekin kuin sinne roskakatokseen. 

Hillosin tätä kangasta melkein kaksi kuukautta ennenkuin sain aikaiseksi tehtyä siitä mitään. Ja lopulta kun sain niskasta kiinni ja ommeltua, niin lopputuloshan on ihan superhienomegamagee! Tätä asua voi käyttää yhdessä ja tätä voi käyttää erikseen. Yhdessä mutta erikseen!


Kaava housuihin löytyy Ottobre 2/2017 ja paita on Jujunan Long weekendistä muokattu.

4.9.2020

Bullet Journal

Muutama vuosi sitten luin ensimmäisen kerran bullet journalimista, enkä pahemmin siihen sitten tutustunut. Eli mulla on ollut tiedossa jo pitkään mikä se on ja vihdoin tänä syksynä innostuin tekemään oman sellaisen! 

Niin, mikä se muuten on. Ihan varmasti kävi mielessä, mikä ihmeen bullet journal... No, se on kalenterin, tehtävälistojen ja päiväkirjan yhdistelmä. Ja siitä voi tehdä juuri sen näköisen kuin itse haluaa, juuri sun näköinen, oma kalenteri, jonka itse rakennat tyhjään vihkoon. Ja mikä parasta, et voi tehdä mitään väärin! 

Päätin tosiaan, ettänyt alkuun tämän syksyn rakentaa oman bullet journalin, toisin sanoen bujon. Näin alkuun olen aivan innoissani siitä ja tuntuu, että voisin vain piirellä ja suunnitella kaiken näköistä kivaa sinne. Itse pyrin käyttämään tätä kaikkeen. 

Olen suunnitellut pitäväni päiväkirjaa vähän kaikesta. Esimerkiksi syyskuussa seuraan sadepäiviä (älä kysy, en tiedä mistä tuokin tuli mieleen:)), omaa juoksukehitystä, liikuntaharrastusta. Lokakuulle olen laittanut säästöpossusivun, merkkaan tavoitteen paljonko "pitää säästää" lokakuussa ja sitten joka päivä, heh, laitan merkinnät paljonko laitoin säästöön. Olen myös varannut tälle blogillekin oman sivun, jonne olen merkannut aiheita, joista tulen kirjoittamaan.





Lähtökohtaisesti tarvitset vain tyhjän vihkon ja kynän ja siitä sitten vain luovuus ja mielikuvitus kehiin! Netti on pullollaan ohjeita ja videoita, mistä löytyy ideoita ja ajatuksia mitä kaikkea voin tunkea bujoon. Löytyy videoita mm. miten kirjoitetaan erilaisilla fonteilla. 

Tähän saa upotettua rahaa, jos haluaa ostaa mitä hienoimman muistikirja ja parhaimmat kynät mitä vain löytyy. Itsehän ostin halvimmat mahdolliset, Lildlistä kuitutusseja ja yliviivauskyniä ja Prismasta halvin muistikirja ja ohkaisia kuitukärkikyniä. Lyijykynällä hahmottelen jokaisen sivun ja sitten jollain kivalla värillä sitten piirrän lopullisen kuvan.

Jännityksellä jään odottamaan miten tämä lähtee rullaamaan ja innostunko tekemään syksyä pidemmälle tätä.

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...