18.10.2021

Norrbottenströjan

Päätin, että teen toiselle siskolleni myös villapaidan. Ei mua kiinnosta haluaako hän vai ei, mä teen sen silti. Koska mulla oli visio.

Mun visio oli selkeä, tumman harmaa, vaalean harmaa ja vanhahtava roosa. Ja siihen se visio loppui. Näillä kolmella värillä piti löytää juuri se oikea malli. Apuna tietenkin käytin Facebookia ja sieltä löytyvää Islantilaisneule-ryhmää. Sainkin sieltä valtavan määrän erilaisia malleja, joihin sopii kolme sävyä.
Näistä sitten kirjasin nimet listaan ja tukkimiehen kirjanpidolla katsoin, mikä malleista sai eniten ääniä. En muuten valinnutkaan sitä.Malliksi valikoitui Norrbottenströjan. Ihan vain koska se puhutteli eniten.
Tämä paita alkoi tuottamaan harmaita hiuksia jo ennen kuin edes aloitin sitä tekemään. Vaikka olen ennenkin tehnyt englanninkielisellä ohjeilla, niin jotenkin tämä oli kamalan vaikea. Ohje mielestäni meni epäloogisesti enkä kaikkea ymmärtänyt. En vieläkään ymmärrä esimerkiksi mihin ihmeeseen ne alussa olevat silmukkamerkit laitetaan.
Ihan sama miten tekee, kunhan lopputulos on halutunlainen. Ja olihan se, voi vitjat tästä tuli kyllä niin ihana ja kaunis paita. Teen toistekin, ja siihen seuraavaan, paita numero 9 on jo langat matkalla.

Mikä muuten pahinta, sain kamalan määrän erilaisia paitamalle, jotka haluan tehdä. Seuraavaksi vuodeksi on tekemistä. Eikä mun pitänyt kuin pari paitaa kokeeksi tehdä. 

5.10.2021

säärystimet vai sittenkin jotain ihan muuta?

Pikkusiskon Riddarin sekä oman Riddarin lankamenekki tuli arvioitua hiukan väärin. Ja mitä tarkoitan tällä, niin lankaa tuli tilattua muutama kerä liikaa. Toisaalta hyvä juttu, jos olisi loppunut kesken, olisinko saanut samaa erää lisää?
Mietimme yhdessä, mitä teen lopuilla langoilla. Pitihän ne nyt jotenkin järkevästi käyttää. Säärystimet, niitä tarvitaan aina. Ja tiesin heti, että PAKKO tehdä JonSukkien säärystin-ohjeella. Ja ihan vaan koska mä voin.
Pikkusiskolle tein kuten ohje sanoo, kolmella värillä ja omien säärystimien kohdalla piti kikkailla vain kahdella värillä. Jännä miten erilaiset lopulta samalla ohjeella tehdyillä voi saada aikaan.
Pikkusiskolle ne olivat kirjaimellisesti säärystimet, koska pitkä(hkö) ja mulle ne oli eräänlaiset reisittimet, koska metriviiskymmentäsulkahattupäässä-pituus. Menin ja annoin ne sitten isosiskolle, koska miksi ei. Teen itselleni uudet, eriväriset.
Eikä siinä vielä kaikki, lankaa oli vielä jäljellä ja mitä seuraavaksi. Panta kahdella värillä! Pelkällä harmaalla olisi ollut tylsänvärinen ja vihreä ei yksin olisi riittänyt, tuplana harmaavihreäpanta.

Huhhuh, lankaa on vieläkin käytettävissä. Taisin liiotella kun arvioin menekkiä paitaan. Jotakin mä vielä keksin. Heti kun saan puikolle ja valmiiksi, niin niistä lisää myöhemmin.



 

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...