31.5.2016

Raparperipiirakkaa!


Työkaveri antoi pussillisen raparpereja. Mitäpä muutakaan tekemään kuin raparperipiirakkaa! Löysin muutama vuosi sitten netin syövereistä yhden parhaimmista ohjeista, klik. Tällä ohjeella pohjasta tulee ihanan kuohkea.  Ja päällehän voi laittaa mitä tahansa omenasta mansikoihin ja raparperiin.
hyvää oli vaikka taisi jäädä vähän liian vaaleaksi päältä.


Tässä vielä ohje kirjoitettuna tänne:

1 kananmuna

1 dl sokeria
1 dl maitoa
0,5 dl öljyä tai juoksevaa margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kauraleseitä
1,5 tl leivinjauhetta
Pinnalle:
2–5 dl raparperinpaloja
2–4 rkl sokeria

Voitele halkaisijaltaan noin 25-senttisen piirakkavuoan pohja ja reunat. 
Vatkaa muna ja sokeri vain kevyesti sekaisin, lisää maito ja öljy ja sekoita seos tasaiseksi. Mittaa sekaan jauhot, kauraleseet ja leivinjauhe. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle raparperinpalat ja sokeri. Paista 200-asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 25 minuuttia, kunnes piirakan pinta on kauniin ruskea. Tarjoa haaleana tai kylmänä vaniljajäätelön tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.



30.5.2016

Sally the happypotamus


Tätä tein pitkään ja hartaasti. Aloitin viime kesänä hieman ennen juhannusta. Hetkellisesti hukkasin inspiraation ja välillä loppui langat... Tammikuussa ollessani lomalla päätin, että nyt teen loppuun ja annan siskon nuoremmalle ristiäislahjaksi. Ristiäiset oli viime lauantaina, no hiljaa hyvä tulee. Vielä perjantaina virkkasin viimeisiä paloja ja yhdistelin niitä. 


Mutta nyt se on valmis, Sally the happypotamus!


Kaverilla oli pohjaton vatsa! Sinne upposi kahden tyynyn sisälmykset.
Sally kävi myös saunassa nuuskuttelemassa lämpöä
Turvallisuus ennen kaikkea 

Veljeni jo tilasi omansa... Toivottavasti siinä ei mene vuotta ;)

Happypotamuksen ohje täällä klik

23.5.2016

Viikonlopun tunnelmia

Menneenä viikonloppuna äiti, iskä ja isovanhemmat kävi tekemässä tupatarkastuksen. Taisivat tykätä :) Tarjosimme isännän kanssa monta tuntia uunissa haudutettua lihapataa perunamuussin kera. Ai, että oli hyvää!

Iltapäivällä heidän lähdettyä takas kotia kohti, kävimme pyörähtämässä karvanaaman kanssa ulkona ja jo pian alkoikin MM-lätkän välierät. Tietenkin ottelun lomassa piti virkata. Tässä on vielä vajaa viikko aikaa tehdä tämä työ valmiiksi. Olisi tarkoitus valmistua ristiäisilahjaksi. Äitin sanojen mukaan jos sitä viime tippaa ei olisi, paljon jäisi tekemättä.



Sunnuntaiaamuna isäntä lähti puunaamaan autoa. Itsehän jäin kotiin karvanaaman kanssa. Meille paistaa mukavasti aamuaurinko parvekkeelle, oli ihanaa vaan istua rauhassa ja juoda aamukahvia auringonpaisteessa vailla kiireen häivää. Kaivoin jälleen virkkaustyön esille ja virkkasin viimeiset kaksi palaa. Jäljellä enää vain yhdistäminen.


 

Sain aamulla viestin kaverilta, että vieläkö meidän koiratreffit on voimassa. Tottahan toki se on voimassa. Kymmen aikaan aamulla jo lähdettiin käveleen kohti koirapuistoa. Siellähän uusi tyttöystävä jo odotti, 4kk ikäinen narttu :) Ihanaa kun molemmat koirat tykkäsi leikkiä ja puoltoista tuntia vierähti kuin siivellä. Koirapuisto on noin 30min kävelymatkan päästä meiltä kotoa, mutta paluumatka kestikin hiukan kauemmin kun kaveri oli hiukan väsynyt. Kaiken kaikkiaan olimme ulkona kolme tuntia. Loppupäivästä käännettiin vain kylkeä tai vaihdettiin parempaan paikkaan nukkumaan :)




Illalla jatkuikin virkkaustyön yhdisteleminen... Paljastan lopputuloksen vasta viikon päästä, kunhan sankari on saanut nimen :)

20.5.2016

"Tämä pitää tehdä ja tämä.. tämä ainakin kahdesti"


Olin tekemässä siskon vanhemmalle tytölle virkattua kesähattua. Vähän matkaa olin tehnyt ja tajusin millaisen mielleyhtymä väriyhdistelmästä saa, oli pakko purkaa ja vaihtaa väriä (ehkä olen ainoa, joka saa mielleyhtymiä tästä yhdistelmästä, huomaako kukaan muu? ). Vaihdon beigen valkoiseksi ja heti vaikutti paremmalta. Mutta mitä sitten tekisin tästä "rumasta beigestä".


Malli osittain omasta päästä sekä netistä

Jotta sain ruokatunnin vietettyä loppuun asti, seikkailin hetken aikaa Pinterestissä ja Ravelryssä. Sieltä löytyi kuin löytyikin aivan ihana ohje, klik, Tähän tuo beige sopii kuin nakutettu, eikä enää ole ruma. Tähän sopisi pellavan värinen helma tai kenties valkoinen. Jos vaihtaisi yläosan värin esimerkiksi keltaiseen, voisi helman tehdä limenvihreäksi. Vain taivas on rajana! Kun nyt ensin tekisin ekan kappaleen valmiiksi...

Vähän mietityttää tuo englanninkielinen ohje, mutta toisaalta kuvista ymmärtää melkosen helposti. Ja jos tulee kielimuuri, google kääntää ;)

Ja jälleen kerran huomaan, mitä enemmän vietän aikaa pinterestissä tai ravelryssä, sitä enemmän mulla on ikuisuusprojekteja. Nyt olisi yhtäaikaa tuloillaan lisää afrikankukkaliivejä, sitten se valkoinen hattu, tämä mekko... Nämä on näitä söpöilyjä, jotka pitää saada tehdä, minkäs sitä itselleen mahtaa :)


P.s. Liivin saaja oli iloinen yllätyslahjastaan!

17.5.2016

Ylisöpö liivi

Sain viikonlopun aikana valmiiksi arfikankukkasista tehdyn liivin ja siitä tuli ylisöpö. Olihan se joutusa tehdä, kun vain malttoi istua alas.


Tämä ihanuus lähtee ilahduttamaan ihanaista neitokaista Ouluun. Taisin jäädä koukkuun tähän malliin, taidanpa tehdä niitä muutaman lisää, kolmelle muullekin neitokaiselle :)



10.5.2016

Kevätlämpöä ja ulkoilua

Kevään ensimmäiset oikeasti lämpimät päivät saivat käsityöt siirtymään sivuun ja lähtemään ulos. Voi vitjat, näitä kelejä on odotettu!

Helatorstaiaamuna lähdimme isännän ja koiran kanssa kävelylle Lammaslammelle. Uudella asuinseudulla on mitä mahtavimmat ulkoilumahdollisuudet. Ei tarvitse enää ylittää miljoonaa tietä päästäkseen puistoon tai metsää, nyt käytännössä pääsee heti kotiovelta. Voi tätä ihanuutta!
kirjoittaja itse, se vasemmanpuoleinen ;)


Aamupäivällä kävimme Ikeassa pyörähtämässä ja ostamassa vähän vaatehuoneisiin (kyllä, monikossa, sillä niitä on kaksi!) uusia säilytyskoreja.  Niitä sitten kotona asennellessa tajusimme, mitä me täällä sisällä tehdään, lähdetään takas ulos. Tällä kertaa matkasimme Helsingin keskustan suuntaan rajasaareen (klik), saari joka on koirille tarkoitettu. Oli kyllä mukava huomata kuinka koiran korvat muuttui koristeeksi. No, ainakin tiedetään mitä pitää harjoitella ja paljon.

Talviturkki jäi mereen
Äitienpäivää vietettiin sekä lauantaina että sunnuntaina, molempien äitien luona. Molemmat päivät uuvutti karvakaverin kunnolla, eipä se muuta tehnytkään illalla kuin nukkunut. Eihän nyt mummulassa ja mammalassa voi nukkua, saattaa pian jäädä paitsi jostakin kivasta. Ainakin äitin jumppapallo sai kyytiä, hups ;)



Pitihän sitä jotain käsitöitäkin tehdä tai ainakin yrittää. Sain kuin sainkin afrikankukkaliivin sommiteltua paikoilleen ja melkein ommeltua palat yhteen. Kyllä se kohta on valmis 

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...