Kesäkuun puolella kirjoitin laukkuringistä johon osallistuin. Kuten silloin jo totesin, että geometriaa sen olla pitää. Ja niin se olikin. Omasta mielestä laukku onnistui hyvin ja olisin ihan hyvin voinut sen pitää itselläkin :)
Varsinaista ohjetta ei ole, sillä laukku syntyi pikku hiljaa omasta päästä. Mutta lupasin jotain ohjeen tapaista, niin tässä tulee...
Aluksi leikkasin mokkahousuista ovaalin muotoisen palan. Ostin joskus aikoinaan kirppikseltä mokkahousut, jota sitten käyttänyt erilaisissa tekeleissä. Tein ovaalin palan reunoihin nahkarevolverilla x-määrän reikiä 5mm päähän toisistaan. Jokaiseen reikään tein kaksi kiinteää silmukkaa spiraalina Tässä kohtaa olisi ollut hyvä merkata silmukkahakasella (vai mikä se on) aloituskohta. Itsehän tein sen monta kerrosta myöhempänä. Jatkoin kiinteitä pari kerrosta ja tein yhden kerroksen tehden kiinteitä vain silmukan takalenkkiin. Jatkoin tästä kerroksia normaalisti kiinteitä tehden.
Tein kiinteitä kerroksia valkoisella noin 10krs. Tässä kohtaa merkkasin aloituskohdan... Laskin silmukat ja niitä oli 113 ja piirtämäni kuvio oli 112silmukalle. Ei sitä kukaan huomaa, että yhden kuvion välissä on yksi silmukka enemmän kuin muissa. Aloin tekemään kuviota kirjovirkkaustekniikalla.
Kun kuvio oli viimeistä silmukkaa myöden valmis, jatkoin valkoisia kerroksia oman maun mukaan. Kunnes haluttu korkeus (lue: valkoinen lanka loppui) oli saavutettu, vaihdoin värin siniseen. Sinisellä tein kaksi kerrosta. Viimeisen kerroksen lopussa, n. 5s ennen kerrosmerkkiä tein piilosilmukoita. Näin sain tasaisen näköisen viimeistelyn reunaan.
Päättelin vain viimeisen sinisen pätkän, muut jätin sisäpuolelle. Olin tosin päätellyt matkan varrella, mutta jätin pätkät roikkumaan. Pätkät ei näy mihinkään, sillä ne jäivät laukun vuoren alle.
Lopuksi ompelin sinisellä bambukahvat kiinni. Halusin kahvat ulkopuolelle tuomaan laukkuun vielä pienen lisän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti