Facebookissa Idän Helmi etsi itsetehdyille silmukkamerkeille testaajia. Ilmoittauduin heti mukaan. En ole aikaisemmin ollutkaan testaajana. Mielenkiinnolla odotin saapuvaksi nämä silmukkamerkit. Päätin heti lähteä kokeilemaan näitä monsterihousuissa ja villapaidassa joka oli hihoja vaille valmiit. Kun nämä oli saatu valmiiksi, testasin ihan vaan villasukissa ja lapasissa, välttämättä näissä ei olisi tarvinnut käyttää mutta kokeillaan kunnolla. Sitähän tässä haettiin. Yhteensä kuudessa eri neuletyössä testasin näitä merkkejä. Toivottavasti omalta osaltani onnistuin kokeilussa.
Testasin myös eri puikkoja kuten bambuisia ja metallisia. Toki eri langoillakin piti testata, lähteekö rispaantumaan vai ei. Käytin puuvilla-, akryyli-, villasekoite- ja villalankaa. Ei vaikutusta, vaikka renkaat olivat avorenkaita, ne ei rispaannuttaneet lankoja.
Silmukkamerkkien ulkonäöstä: kauniita kuin mitkä. Omaan makuun nämä isommat ovat ehkä liian painavia ja sirommat ovat taas täydellisiä silmukkamerkeiksi, ihan vaan keveytensä puolesta. Molemmat ulkonäöllisesti tuovat raikkautta tekemiseen kuin esim kuvan mukaiset muoviset silmukkamerkit. Nuo kaikista isoimmat renkaat olivat hankalia liikutella sekä tuo salmiakin muotoinen.
Miinuspuolena, näitä merkkejä ei pysty käyttämään virkkaustöissä, sillä merkkihän ei kulje tällöin mukana. Toisaalta haitanneeko tuo, siihen tarkoitukseen on sitten nuo muoviset.
Itse käytössä huomasin näiden sirompien olevan käytönnölisempiä kuin isommat. Toki tottumiskysymyshän tämä on. Ei muuta kuin uutta puikolle ja testaamaan.
Minulla on myös jonkin asteinen nikkeliallergia ja vaikka nämä olivatkin metallisia, en saanut mitään oireita. Toisaalta käsissä on paksumpi ja karaistuneempi iho, joten sillä saattoi olla vaikutus oireettomuuteen sekä allergian lievyys. Yleensä korviksista saan oireita sekä lävistyskorujen "roikkuvista osista" esim napakorujen osista.
Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoista oli toimia koeneulojana ja toivottavasti saan toimia toistenkin :)
Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoista oli toimia koeneulojana ja toivottavasti saan toimia toistenkin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti