Olen aina halunnut oman pienen takapihan, jossa voi kasvattaa kaiken näköistä kivaa, mm. hyötykasveja (basilikaa, sitruunamelissaa jne.) ja tietenkin kukkasia.
Tänä keväänä kunnostauduin ja aloitin kasvatuksen kotona parvekkeella ja istutin menneenä viikonloppuna mökillä. Kukkaset valitsimme yhdessä anopin ja isännän kanssa ja hyötykasveista tein itsevaltiaan päätöksen. Se, tuleeko näistä mitään, on sitten asia erikseen!
Toivon kovasti, että saan oikeasti jotain aikaiseksi. Edellisinä vuosina olen päässyt vain alkuun ja sitten kasvatukset ovat kuihtuneet kasaan. Tällä kertaa pääsin kasvimaalle asti. Laitoin kasvamaan basilikaa, rucolaa, kesäkurpitsaa ja sipulia. Mansikantaimet on edellisvuosien tuotoksia, jotka ei koskaan tuottaneet mansikoita. Katsotaan kuinka käy tänä vuonna, kun niillä on parempi kasvualusta.
Viime kesänä tehtiin tuo kasvimaa, vähän kuorikatetta, suodatinkangasta, multaa ja lavakauluksia. Odottavan aika on pitkä :)
![]() |
Vähän virkkaustakin auringonpaisteessa parvekkeella :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti