22.7.2017

Aurinkoisia lomapäiviä

Kohta viikko takana lomaa ja täytyy myöntää, että on kyllä kelit suosinut. Pari sateista päivää on ollut, mutta sateen jälkeen on aina pouta.


Leenanpäivä kahvit
Mikäs auringossa on ollessa, kun kädessä on virkkuutyö. Aika menee ihan hujauksessa ja samalla saa aurinkoa. Sain aikaisemmin viikolla valmiiksi vauvan unipupun. Helppo ja nopea välityö, kun ei keksi "isompaa työtä". Olin edellisellä viikolla ostanut kaksi Novitan Aamu-kerää, valkoisen ja keltaisen. Inspiraatiota odotellessa tein tuon unipupun.



Pinterestiä selaillessa sadepäivinä löysin uuden virkkaustekniikan, jolla voi tehdä esimerkiksi kolmiohuivin tai peiton. Tekniikka on kulmastakulmaan, cornertocorner tai c2c.


 Eli ideana on virkata kulmasta kulmaan, kuten jo nimikin viittaa. Kuvallinen ohje löytyy täältä.
Tämän kuvan nappasin netistä, linkki löytyy kuvan yläpuolelta.

Ihan en ole varma teenkö tekniikkaa oikein, sillä siitä on hyvää vauhtia tulossa neliö. Ehkä, jos lukisi ohjetta kunnolla, voisi saada suorakulman. 

Ihan sama, tästä tulee ihana. Toivottavasti saajakin pitää. Ystäväni, joka asuu Tanskassa, saa ensimmäisen lapsensa. Aion nämä, unipupun ja peiton lähettää sinne ilahduttamaan, ehkäpä lisään mukaan vielä villasukat  Eikä edes tietoa onko tulossa tyttö vai poika. Omasta mielestä nämä käy kummalle vaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...