"Saaliikseemme saatiin joulupalloja ja pilkkihaalareita..." Näin laulaa Anssi Kela laulussaa. Tällä kertaa emme saaneet pilkkihaalareita mutta joulupalloja sitäkin enemmän.
Tosiaan, niin kuin olen useaan kertaan maininnut niin nämä pallot pyydettiin jo viime keväänä. "Joo voin tehdä, tässä on vielä aikaa". Mutta mä lupasin nämä ennen joulua ja nämä oli valmiina ennen joulua. Toisaalta, emme keskustelleet minkä vuoden joulua ennen nämä on valmiina!


Kävin kirjastosta lainaamassa Arnen ja Carloksen joulupallo kirjan ja sieltä ohjeen mukaan aloin tekemään näitä. Ohje oli todella yksin kertainen, lisäämällä ja vähentämällä silmukoita tulee pallo.
Kuviot eivät kaikki olleet niinkään yksinkertaisia. Nämä kuviot, jotka toistuivat joka puikolla olivat helppoja, mutta ne jotka olivat eri puikolla eri, olivat sitten vähän hankalempia. Piti kunnolla keskittyä, että oli oikea kuvio oikealla puikolla. No onneksi tällainen oli vain yhdessä pallossa.
Siskoni (vai lastensa) sanoin enemmän on enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti