Helsinki City Running Day takana ja hyvä fiilis!
Oon juossut puolikkaan jo neljä kertaa ja nopein aikani on 2:13. Tämä aika pitää alittaa, tavoitteena on kahteen tuntiin saada mutta riittää että 2:10 alittuu. No kyllähän se edellinen aika saatiin rikottua, maaliviiva ylitettiin ajassa 2:10:22. Aijai, meni 22s yli tavoitteen :)
Olen viime syksystä lähtien treenannut juoksua noin kolme kertaa viikossa ja samaa rataa olen jatkanut alkuvuoden ja kevään. Pitkästä aikaa juoksu on kulkenut hyvin. Tähän ehkän saattanu vaikuttaa, että Bono oppi juoksemaan mun kanssa lyhyessä hihnassa ja melkein koko lenkki juosten eikä 100m välein pysähtymisiä haistelemaan tms.
Sydäntalvella kävin juoksulenkin sijaan hiihtämässä ja keväällä kelien salliessa pyöräilemässä. Oli näistä paljon auja juoksussa, mutta niin oli myös lihaskunnon kasvattamisessa. Toisin sanoen tänä vuonna panostin paljon enemmän harjoitteluun kuin aikaisempina vuosina.
Olen aina valinnut tämän HCR-tapahtuman, koska yleensä loppukeväästä/alkukesästä on viileämpää juosta. Lauantaina, juoksupäivänä, oli sää mitä mainioin, mutta ihan liian lämmintä juoksemiseen. Lämpötila huiteli +24. Huh hellettä! Onneksi hyvä nestetankkaus kotona ennen juoksua ja juoksun aikana auttoi todella paljon jaksamista.
Melkeimpä voisi totea, että parempi aika olisi voinut tulla viileämmällä kelillä. No mene ja tiedä, jossittelu on turhaa.
Tiedänpähän sen, että vähän jäi hampaankoloon ja se kaksi tuntia rikotaan vielä! Seuraava kisatapahtuma jo siintää mielessä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti