Yritin kovasti saada nämä kaverin Anelmaiset saada valmiiksi ennen kuin vuosi vaihtuisi. Ei mennyt ihan putkeen, sain valmiiksi ne uuden vuoden päivänä. Ajatella, tällaiset suuritöiset kirjoneulesukat alle viikossa valmiiksi.
Alkuun mietin, että missähän välissä nämäkim valmistuu. Ei sillä, ei näillä kiire ollut mutta mutta... itseni tuntien, pitää saada valmiiksi nyt heti samantien.
Sukat valmistuivat todella joutuisasti, eikä tarvinnut uhrata yöunia näihin. Kuvio siellä ja kuvio täällä ja molempia sukkia yhtä aikaa. Ehkä asiaan saattoi vaikuttaa, että olin jouluna lomalla.
Kirjoneuleeksi nämä Anelmaiset ovat helpot kutoa, jopa aloittelijallekin lyhyiden langanjuoksujen ansiosta.
Valmiiden sukkien jälkeen taas iski "todellisuus" vasten kasvoja. Ja taas tajusin, miksi en tee monella eri värillä kirjoneuletta. Inhoan päättelyä yli kaiken. Jos vain voisin, jättäisin sen aina tekemättä ja toivoisin päättelykeijua kylään. Ei ole vielä näkyny... lienee taruolento :)
Ei nämä ainoiksi Anelmaisiksi jää. Tämä malli sisältää tuhansia kivoja värivaihtoehtoja. Seuraavat jo mietinnässä, ehkä valkosena ja vihreänkirjavan (ehkä novitan jenkka, polkka, humppa tai joku muu kivanniminen, en muista mikä) sekoituksena.
Kaverini halusi nämä kaikilla herkuilla, enemmän on enemmän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti