Isäntä pyysi välipäivinä, jos tekisin hänelle pipon, koska olin joululomalla kutonut itselleni muhkean pipon. Tottakai voin tehdä! Poikkesimme mökiltä tullessa Lahden Kärkkäisellä ja sieltä lankaosastolta löytyi ihana Dropsin Alpaca-lanka ja siitä sitten sormet syyhyten tekemään pipoa. Normaalisti kudon pipon viikossa, mutta tässä pipossa kerkesi mennä kolme viikkoa. Eihän tämä ollutkaan niin helppoa kuin aluksi kuvittelin...
Tällä kertaa pipon teko oli todellista tähti- ja rakettitiedettä ja siihen päälle kaikkea muuta tiedettä. Aloitin ja purkasin, tein alhaalta ylös ja ylhäältä alas ja lopputuloksena pannumyssy. Kuka sellaisen päähänsä haluaa. Ei kai pipon tekeminen näin vaikeaa voi olla. Isäntä luovutti jo toisen purkamisen kohdalla: "anna olla, jos kerta ei tule sitä mitä halusin". No todellakaan anna olla vaan teen tämän loppuun tai mä itken ja teen.
![]() |
Ohje on Ravelrysta, The Sweet Isla Beanie |
Ensimmäisellä kerralla aloitin alhaalta ylös-tekniikalla, ihan vain mutu-tuntumalla. Loin 150silmukkaa, joustinta reunaan ja siitä sitten niin pitkä kuin tarpeeksi ja kavennus. Kerkesin tehdä reilut puolet ja pyysin sovittamaan. Lopputuloksena aivan järkyttävä pannumyssy. Purkuun.
Toisella kerralla kaivoin ihan ohjeen ja sovelsin kahta ohjetta. Mittasin pään ja totesin, että taulukon mukaan XL-koko on se oikea koko. Tällä kertaa ohjeen mukaan tein, ylhäältä alas. Kasvatin silmukoita tasasin välein ja lopulta 148silmukkaa ja lähdin tekemään "runkoa pipolle". Kun olin tehnyt 2/3 osaa piposta eli olin melko lähellä jo kavennuksia, pyysin sovittamaan. Jälleen lopputuloksena pannumyssy. Purkuun.
Miksi en tässä vaiheessa tajunnut, että siitä tulee pannumyssy, koska silmukoita oli vain 2 vähemmän kuin edellisessä pannumyssyssä. Tämä oli vaihe kun isäntä luovutti.
Kolmannella kerralla vähensin radikaalisti silmuikoita ja aloitin samalla tavalla kuin toisella kerralla. Silmukoita oli 120 eli tein ohjeesta M-kokoisen. Aloin kutomaan taas ohjeen mukaan ja raivoneuloin pipon valmiiksi.
Jes, kolme viikkoa ja kolme aloitusta ja vihdoin kovan onnen tähti- ja rakettitiedepipo on valmis! Pannumyssyistä en ottanut yhtäkään kuvaa, koska hermot ei antanut lupaa. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen ja piposta kaiken lisäksi tuli lämmin, enää vain kelit puuttuu.
Ohje on maksullinen ja löytyy täältä
Ohje on maksullinen ja löytyy täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti