13.3.2022

10 kertaa siiveniskuja

Taas sujahti pitkä aika edellisestä postauksessa, mutta en näitä käsitöitä mitenkään nopeaan tahtiin ole saanut valmiiksi. Osasyynä on työt ja siihen päälle koulu. Jostain on pakko tinkiä, en voi istua kutomassa paitoja tai villasukkia tai ompelemassa joka ilta (vaikka mieli tekisi). 

Kuitenkin, vihdoin valmistui paita numero 10! Ollaan siis tuplaluvuilla jo, aika huikeita. Tällä kertaa paidan tein mun hyvälle ystävälle lämmittämään pohjoisen tuulta ja tuisketta. Hän itse sai valita päävärin ja mä itsevaltiaana päätin kuviovärit sekä mallin. Olin jo nähnyt vision paidasta ja viime vuoden puolella jo valitsin malliksi Lankavan Siiveniskuja.
Alkuun huomasin ettei kaikki värit sittenkään soinnut yhteen tai oikeastaan eivät erotu toisistaan riittävästi. Hihoissa kuvio on tasan tarkkaan ohjeen mukaan ja neljällä värillä. Kuten kuvakin kertoo, valkoinen ja vaaleanharmaa näyttävät saman sävyisiltä enkä saa sitä kontrastia siihen kuin oli tarkoitus. Pakko soveltaa. Sen verran kuitenkin olen pihi, etten tilaa uutta lankaa tätä varten. Ei sitä kukaan huomaa, jos yksi lanka on jotain muuta kuin muut. Vaihdoin valkoisen tumman harmaaksi. Ei paha ollenkaan.Matkan varrella tuli vastaan Villahullun Kaarnaneule, jossa oli aivan törkeän hieno kaulus. Tämä on pakko saada tähän paitaan. Ja niinpä huomasin jo tiputtaneeni ohjeen ostoskoriin, *bling* ja sähköpostiin kilahti Kaarnaneuleen ohje kauluksineen. Jes!
Tähän paitaan kokeilin kaikkea uutta kauluksen lisäksi. Kokeilin tehdä selkään lyhennetty kerrokset, kuten myös tein lyhennetyt kerrokset niskaan. Näin sain paidan istumaan vielä paremmin. Lisäksi testasin kutoa kirjoneuleosion väärinpäin. Sanovat, että silloin saa tehtyä hieman löysempää ja langanjuoksut eivät kiristä niin paljoa. No mene ja tiedä, oli vain hassua tehdä noin.
Lopuksi vielä pesu tai liotus oikeastaan ja käärölle. Kyllä tästäkin tuli ihana paita, niinkuin kaikki muutkin paidat tähän mennessä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...