Olimme pääsiäisenä mökillä katselemassa, että kaikki on ok ja valmis kesään. Edellisen kerran olimme siellä syksyllä, kun varmistimme mökin olevan talveen valmis. Eli todellakin pitkästä aikaa mökillä.
Aina, kun on mökillä, tulee fiilis että sitä haluaisi tehdä jotain pientä näperrystä tai värkkäystä. Heti kun kaikki "pakollinen" oli tehty eli lehtien puhallus pihasta, oli aika miettiä, mitähän sitä väkertäisi.
Olin aiemmin keväällä vaihteeksi kuluttanut aikaa Pinterestissä ja sieltä tuli vastaan aika kivan näköisiä kukkapenkin (ja muun sellaisen) rajauksia. Yksi niistä oli helposti toteutettavissa mökillä ja vieläpä ilmaiseksi.
Kävin keräämässä kaadettuja vesakoita ojien pohjilta ja pusikoista, joista paksumpia sahailin tukivarsiksi. Ja ihan luvan kanssa keräilin niitä omalta tontilta :)
Mitä materiaaleja tarvitaan:
- keppejä, joiden halkaisija on 30-50mm
- pikkurillin vahvuisia risuja/vitjoja
Tarvittavat työkalut:
- vesuri
- saha
- moska
- Kirves
Sahaa kepit noin 300-400mm pitkiksi pätkiksi ja tee kirveellä toiseen päähän "terävä kärki".
Sijoita kepit tasaisin välimatkoin kukkapenkin reunalle ja nakuta moskalla ne sopivan syvälle. Itse jätin noin 200mm maan pinnan yläpuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti