12.4.2016

Ikuisuusprojekteja

Voiko ihmisellä olla monta projektia yhtä aikaa käynnissä? Vastaus, kyllä voi. Itselläni on useampikin projekti, joiden valmistumisajankohta on "sitten joskus". Tällä hetkellä tekeillä on afrikankukkasista hippo, pallo, laukku, sekä muutamat villasukat ja tähän päälle vielä miljoona ideaa päässä. Eikös hyvin suunniteltu ole puoliksi tehty?

Tein vuosi sitten itselleni "tehtävälistan", jossa oli listattuna kaikki villasukkamallit jotka aion toteuttaa. Silloin päätin, että tämä lista on tehtynä juhannukseen mennessä. Tuolloin mielessä oli juhannus 2015, mutta luulen sen olevan juhannus 2020. Ajatuksena "onhan tässä vielä aikaa". Itseni tuntien tämä vuoden 2020 juhannus tuleekin nopeammin kuin ehdin kissaa sanomaan.

Lista on kerennyt vuoden aikana kasvamaan tuosta 19 kohdasta jo 30 kohtaa, lisää ohjeita vaan jostain putkahtaa. Tällä hetkellä tehtynä on Twist or not, valepalmikko, broken seeds (kahteen kertaan), junasukat (triplasti), olgasukka. Anelmaiset ja kerrosrivinousu tehtynä, tosin ne eivät näy tuossa listassa, sillä lisäsin vasta syksyllä listaan.

Broken seeds, klik ja kerrosrivinousu, klik




Osa näistä ohjeista löytyy Novitan Villasukka-lehdestä ja tietenkin omistan molemmat ilmestyneet lehdet. Eihän tuollaista ohjelehtistä voi ohittaa, kun vain "käväisee" lankaosastolla.


Anelmaiset, klik


Kiitos Facebookin Voihan villasukka-ryhmälle, tämä tehtävälista tulee pysymään ikuisuusprojektina. Aina löytyy uusia toteutettavia malleja!

Projekti, jonka seuraavaksi aion toteuttaa on tuhota lankavarasto.Villinä veikkauksena se jää toteutus asteelle, sillä aina tulee eteen töitä, joihin ei vain löydy lankoja kotoa ja on vain pakko kasvattaa varastoa. Siitä projektista lisää myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...