28.4.2016

Oikeasti viimeiset, ehkä?

Päätin, että sukkaringin sukat ovat viimeiset tälle keväälle, toisin kävi. Työkaveri kysyi muutama päivä takaperin, voisinko tehdä hänelle ISON palveluksen vaikka tiesi aikatauluni vapaa-ajalla olevan melkosen tiukka muuton suhteen. Itseni tuntien lupauduin ja tiesin heti mitä asia voisi koskea.
Arvatenkin villasukkiin liittyvää.  Hänellä on ylipolvenmittaiset sukat jotka pitäisi joko jatkaa (siis pidentää) tai vaihtoehtoisesti tehdä säärystimet.  Villasukkia hän käyttää moottoripyöräilessä, mutta tällä hetkellä eivät ole riittävän pitkät ja kuulemma reidet jäätyy. Aikatauluksi asetti vain reilun viikon, vain nopeat elävät ja tuumasta toimeen. Tavoitteena on saada sukat valmiiksi seuraavan viikon maanantaiksi.

Työmatkat ja ruokatunnit hyötykäyttöön ja sukat ovat kohta valmiit. Kotona ei ole aikaa tehdä, sillä muutto uuteen kotiin pitää tapahtuu ennen vappua. Tavoitteena on viettää vappu juuri remontoidussa kodissa ja kaikki tavarat purettuna. Saas nähdä onnistuuko. Siitä lisää myöhemmin...
Tämä kyseinen työkaveri on aikaisemminkin kysynyt minulta tekemiäni käsitöitä. Ja miksi en tekisi, kutominen on itselleni eräänlaista terapiaa, "aivot narikkaan ja kutomaan". Olen tehnyt hänelle jo yhdet villasukat aikuisten koossa ja yhdet vai kahdet lasten koossa sekä lapsen pipon.

Sana kiirii, eräs toinenkin tässä muutama viikko takaperin kysyi voisinko tehdä kynsikkäät kadonneiden tilalle, koska on huomannut taitoni kutoa. Joo tietenkin, millaiset saisi olla. Mahdollisimman värikkäät eikä tarvitse olla täysin samanlaiset. Jämälangat ja -nöttöset hyötykäyttöön ja kynsikkäät aluille. 



Olen sen verran höveli tekemään näitä töitä. Silloin kun joku pyytää tekemään, keskitän kaiken aikani ja energiani niihin (enkä mihinkään muuhun, isännän mukaan kuulemma) ja aina tavoitteena saada mahdollisimman pian valmiiksi. Vaikka aikaa annettaisiin reilusti, silti pitää pitää hoppua.


Sain vihdoin ja viimein ostettua Reaverse-sukkien ohjeen (klik), mitä olin jo pitkään himoinnut. Niitähän on pakko alkaa tekemään. Ei nämä sittenkään olleet ne viimeiset :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiiop!

Nyt äitienpäiväviikonloppuna kaivelin saumurin ja muutamat kankaat esiin ja pakkasin ne mukaani kun lähdin vanhemmilleni yökylään. Ennen kui...